Prosentuaalisesti kovinkaan moni ei ole täysin tyytyväinen kasvoihinsa. Suurimmalle osalle kyse on vain pienistä asioista, joiden kanssa voi elää tai joita voi peittää tai lisätä meikillä. Joidenkin kohdalla kyse on kuitenkin sen verran suurista asioista, ettei niitä voi pienillä toimenpiteillä peittää tai lisätä. Tällaiset tapaukset vaikuttavat usein huomattavissa määrin yksilön itsetuntoon ja minäkuvaan, vaikka ulkopuolisten silmissä hän näyttäisikin aivan tavalliselta. Kauneus kuitenkin lähtee sisältä päin, ja mikäli ihmisen on huono olla omissa nahoissaan, säteilee tämä väistämättä myös hyvinvointiin. Hyvinvointi taas on niin kokonaisvaltainen asia, että se vaikuttaa koko elämänlaatuun. Siksi on sanomattakin selvää, että tällaisiin seikkoihin pitää puuttua, sillä jokaisella on oikeus tuntea itsensä kauniiksi.
Useinkaan itseä haittaavat piirteet eivät tarvitse niinkään muutosta, kuin olemassa olevien piirteiden parantelua. Usein helpoimpia tällaisista toimenpiteistä ovat pistoshoidot, jotka tunnetaan yleisemmin botoxina tai suomalaisittain botoksina. Pistoshoidot ovat suhteellisen riskittömiä, eivätkä kauneushoitojen asteikolla kalleimmasta päästä, joskin osaavasta hoidosta voi joutua pulittamaan muutamia satoja euroja. Huomion arvoista on tietenkin se, että hoitoa ei tarvitse uusia kuin muutaman vuoden välein, joten loppujen lopuksi sille ei tule enempää hintaa kuin vaikkapa ripsihuolloille kuukausitasolla laskettuna. Pistoshoidoissa ihon alle piikitetään botoxiksi nimitettävää ainetta, joka toimii hieman eri tavoin riippuen siitä, mihin kohtaan ja mihin tarkoitukseen sitä käytetään. Lopputuloksesta voi saada juuri niin liioitellun tai luonnollisen kuin itse haluaa, joten eri tekijöiden töihin kannattaa tutustua jo etukäteen, jotta saa hyvin käsityksen siitä, millaista jälkeä henkilö tekee.
Mihin pistoshoitoja voidaan käyttää?
Pistoshoidot ovat kauneushoitojen asteikolla suhteellisen monikäyttöisiä, sillä niitä voidaan käyttää hyvin monenlaisiin eri tarkoituksiin. Mikäli otsasi orastavat rypyt häiritsevät, voit täyttää ne pistoshoidoilla ja aikaansaada täydellisen kuulaan ja rypyttömän otsan ja näyttää näin vuosia todellista nuoremmalta. Mikäli silmien naururypyt eivät miellytä, voidaan ne helposti täyttää samaisella metodilla nuorekkaan ja kauniin ilmeen aikaansaamiseksi. Mikäli poskipääsi tuntuvat lässähtäneiltä, voidaan ne helposti täyttää muhkeamman lopputuloksen aikaansaamiseksi, ja kasvosi saavat kertaheitolla lisää ilmekkyyttä ja nuorekkaamman lookin. Mikäli taas uskoisit kasvojesi saavan lisää ilmeikkyyttä näyttävämmistä huulista, tai jos huulesi ovat ohentuneet vuosien varrella lähestulkoon olemattomiksi, voidaan niihin pistoshoitojen avulla pumpata hieman lisää volyymia. Pistoshoidoilla kasvoihin voidaan siis tehdä jos jonkinlaisia pieniä muokkauksia ja korostuksia, jotka eivät negatiivisella tavalla vaikuta kokonaiskuvaan eivätkä tee sinusta tunnistamatonta, mutta jotka saavat itsellesi aikaan entistä paremman tunteen. Kun olo omasta kehosta ja kasvoista on hyvä, säteilee se heti koko olemukseen. Jos sinusta siis tuntuu, että kasvosi kaipaavat pientä boostia, hoitokeino on löytynyt, ja mikä parasta, se on helppo ja lähes kivuton toimenpide!
Kenelle pistoshoidot sopivat?
Vaikka pistoshoitoja on ollut olemassa jo suhteellisen pitkään varsinkin julkisuuden henkilöiden käytössä, ne ovat yleistyneet erityisen paljon vasta viime vuosina myös tavallisten ihmisten keskuudessa. Lyhyesti sanottuna pistoshoidot sopivat siis kaikille. Ainoa huomionarvoinen asia on se, että pistoshoidot voivat allergisoida, joten jos on taipuvainen allergioihin, niiden käyttöä kannattaa harkita huolella. Jos allergiataipumusta ei ole, ovat pistoshoidot suhteellisen helppo, riskitön ja kivuton keino saavuttaa haluttu ulkonäkö pienillä korostuksilla. Kannattaa kuitenkin jo etukäteen muistaa, että laadukkaista pistoshoidoista on varauduttava maksamaan muutamia satoja euroja, joten hoitoja varten voi joutua laittamaan hieman rahaa sivuun muutaman kuukauden ajan.
Miten toimenpide käytännössä hoituu?
Pistoshoidot eivät varsinaisesti ole kirurgin veitsen alla tehtäviä toimenpiteitä, vaan niiden tekemisen hoitaa osaava kosmetologi. Ne eivät myöskään ole avo-operaatioita, eivätkä täten vaadi nukutusta. Pistoshoidot tehdään kosmetologin vastaanotolla steriileissä tiloissa, ja aine pistetään ihon alle puhtaasta ruiskusta neulan kautta. Kosmetologi on koulutettu tehtäväänsä, ja osaa annostella oikean määrän ainetta vaatimuksiisi ja haluamaasi kohtaan nähden. Kerro siis toiveistasi tarkkaan jo etukäteen, jotta hoidon suorittava henkilö tietää tarkkaan, mitä tehdä.